Suomalaiset elokuvantekijät – matka maailmalle!

suomenlippu

Suomalainen elokuvateollisuus on ottanut hurjia harppauksia eteenpäin, varsinkin mikäli verrataan esimerkiksi kultaiseen 60-lukuun. Tuolloin mustavalkoelokuvat olivat hienointa mitä tiesimme. Nykypäivänä suomalaiset ammattilaiset ovat onnistuneet valloittamaan jopa kansainvälisiäkin elokuva-areenoita. Eikä tämä ole toteutunut pelkästään ohjauksen ja tuotannon, vaan myös näyttelemisen alalla. Yksi hyvistä esimerkeistä on Jasper Pääkkösen rooli Spike Leen ohjaamassa BlacKkKlansman elokuvassa. Tämä on myös entiselle Pihlajakadun asukille poikinut lisääkin rooleja tarunhohtoisessa Hollywoodissa.

Vaikka elokuvahistoriamme juuret ovat syvällä mustavalkoelokuvien maailmassa, emmekä muutenkaan ajattelumalliltamme ole ehkä kaikkein suvaitsevaisempia muutosten uusille tuulille, olemme kuitenkin selkeästi edellä naapurimaitamme mitä tulee elokuvateollisuuteen.

kamera

Suomalaista osaamista maailmalla

Monille on vaikea pala myöntää, että joskus todella myötähäpeän täyttämästä Salatuista Elämistä on onnistuttu ponnistamaan maailman maineeseen. Jasper Pääkkösen ura kohti Hollywoodin kirkkaimpia valoja on ollut ällistyttävää seurattavaa. Pääkkösen roolit eivät toki rajoitu ainoastaan BlacKkKlansman elokuvaan, vaan mies on tehnyt myös huikean työn huippusuositussa Vikings tv-sarjassa. Vikings on yksi HBO:n katsotuimpia sarjoja, jossa yhdessä Pääkkösen kanssa näytteli myös kotimaisistakin leffoista tuttu Peter Franzen.

Jasper Pääkkönen on näyttelijänuransa lisäksi tunnettu aktiivisesta luonnon- ja eritoten itämeren suojelusta. Aktiivisesti kalastava ympäristöaktivisti Pääkkönen onkin loistava esimerkki vastuullisesta esikuvasta. Eikä hän suinkaan pelkää tuoda kantojaan ilmi julkisesti. Pääkkönen on pääasiassa esiintynyt julkisuudessa vain ammatillisten ansioidensa sekä ympäristöön ja erityisesti kalastukseen liittyvien sioiden pohjalta. 

Suomalainen elokuva osaaminen ei rajoitu tietenkään pelkästään näyttelemiseen. Hollywoodin jättimenestyksiäkin ohjannut Renny Harlin on yksi elokuva-alan tunnetuimmista suomalaisista. Harlinin portfolioon kuuluvat esimerkiksi elovat Cliffhanger, Die Hard sekä tietysti Deep Blue Sea. Harlinin ohjaamistyöstä meille suomalaisille tekee erityisen hauskan se, että mies on jokaiseen kuvaamaansa elokuvaan piilottanut jollain tavalla jotain Suomeen liittyvää. Deep Blue Sea -elokuvassa se oli Finlandia Vodka ja Die Hardissa puolestaan Suomen lippu.

Suomalaisen elokuvateollisuuden tulevaisuus

Miltä suomalainen elokuvataide näyttää 10 vuoden päästä? Sitä on vaikea sanoa, mutta kotimaisten sarjojen tuotantoon sopisi ainakin panostaa hieman enemmän. On toki ymmärrettävää, että Suomen televisioon ei tuoteta kuormakaupalla huippusisältöjä, sillä maamme tv-tuotannossa eivät liiku niin suuret rahat että se olisi edes mahdollista. Moni elokuvaohjaaja harjoittaa ammattiaan intohimoisesti, mutta loppujen lopuksi kaikessa on kuitenkin kyse rahasta. Ilman rahaa ei ole tekijöitä ja ilman tekijöitä ei ole lopputulosta. Siispä, vaikka sanotaan ettei rahalla saa onnea, on sillä melko varmasti mahdollista saada laadukasta hauskuutusta tai muuta viihdettä tv-tuutin täydeltä. 

Elokuvat ja pelit

Yksi maailmalla tällä hetkellä kiertäviä kovimpia trendejä on ns. pelien ja elokuvien yhdistäminen. Toistaiseksi suomalaisista elokuvista ei ole vielä saatu vaikutteita esimerkiksi netticasinoilta löytyviin kolikkopeleihin, mutta muista kansainvälisistä menestyksistä kyllä sitten senkin edestä! Nykypäivänä onkin mahdollista törmätä esimerkiksi Halloween, Pirates of Caribbean (Ghost Pirates), Jurassic World sekä Haluatko Miljonääriksi -peleihin. Nämä ovat vain pieni esimerkki siitä, minkä verran elokuvastudiot ja pelinkehittäjät ovat vuosien varrella yhteistyötä tehneet. Pelien määrä on kasvava ja onkin jännittävää jäädä odottelemaan josko suomalaisesta viihdeteollisuudestakin saataisiin kolikkopeli aikaiseksi. Onhan meillä toki Kummelista tehty kolikkopeli, mutta tätä ei varsinaisesti voi sanoa kansainväliseksi menestykseksi.

Elokuvista tehtyjä pelejä pääset etsimään esimerkiksi sivuston www.pelaasvegas.com kautta. Sivustolle on listattu useita nettikasinoita jotka tarjoavat satojen erilaisten pelien valikoiman.

15 thoughts on “Suomalaiset elokuvantekijät – matka maailmalle!

  1. I precisely had to say thanks again. I’m not certain the things that I could possibly have followed without the methods shared by you over this area of interest. Entirely was a real frustrating problem in my opinion, nevertheless encountering a new specialised strategy you resolved that made me to cry over gladness. I am just happier for this advice and even expect you realize what a powerful job that you’re carrying out training the mediocre ones through the use of a blog. Most probably you’ve never encountered any of us.

  2. I’ll immediately snatch your rss feed as I can’t to
    find your e-mail subscription hyperlink or e-newsletter service.

    Do you have any? Kindly permit me recognise
    in order that I may subscribe. Thanks.

  3. It is perfect time to make a few plans for the future and it
    is time to be happy. I have learn this publish and if I may just I desire to counsel you some attention-grabbing things
    or suggestions. Perhaps you can write subsequent articles
    relating to this article. I want to read even more things about
    it!

  4. Hey there just wanted to give you a quick heads
    up. The text in your article seem to be running off the screen in Chrome.
    I’m not sure if this is a formatting issue or something to do with web browser
    compatibility but I figured I’d post to let you know. The layout
    look great though! Hope you get the issue solved soon. Many thanks

  5. Hey there just wanted to give you a quick heads up. The text in your content seem
    to be running off the screen in Ie. I’m not sure
    if this is a format issue or something to do with internet browser compatibility but I thought I’d post to
    let you know. The layout look great though! Hope you get the problem fixed soon.
    Cheers

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *